Vau.
Oon päättäny 100 prosenttisesti etten koskaan mee rintakehäleikkaukseen, enkä kyl mihinkään muuhunkaan leikkaukseen jonka voi välttää.
100 prosenttisesti.
Kuvia kattoessani tajusin ,etten kestäisi sitä. Mä vaan tajusin et ei, mä en todellakaan tee sitä. Ihan sama kuinka paha olo mulla olis, siihen täytyy löytyy toinen tie, ja löytyykin. Aikaa se vie ihan tosi kauan (luultavasti?) mut se toinen tie löytyy kyllä joskus. Pitää jaksaa odottaa. Eikä tää oo mikään sellanen et et haluisin leikkauksen silti, vaan mä en ihan oikeasti halua sitä. Niinku hyi. Mä en halua sitä. Totta kai jotkut kestää sen, mut mä en kestä sitä. Mulle se ei sovi.
En tiedä sit miten jaksan odottaa parantumista jollakin toisella tavalla, mutta pakko jaksaa. Ehkä täst löytyy vielä jokin tie ulos. Ihan sama mitä, mut yks vaihtoehto on kokonaan ruled out, ja se on top surgery. Ja muutenkin ANY kind of surgery, jonka voi välttää. En todella mee leikkaukseen kuin vain pakollisissa tapauksissa. Ja tämä ei ole pakollinen tapaus niin paljon kun se tuokin pahaa mieltä.
Pakollinen tapaus ois joku tyylillä sydänleikkaus tai joku hengen pelastava leikkaus ja sekin on hirvittävä ajatus. Joten jos voin millään välttää leikkaukset niin vältän. Ja keksin aivan varmasti jonkun toisen tavan parantua. Pitää nyt vain muistaa tää, että jos ammattilaisen kanssa keskustelee asiasta, niin voi sanoa sille ainakin miten asia on eli että oon 100 prosenttisesti päättänyt tän asian nyt, et esitä mulle muita ideoita kiitos, älä ainakaan tätä. Hrt tosin itsessään on vielä vähän auki, mutta luultavasti sekin on aika lailla ruled out. Koko transpoli luultavasti ruled out mut katotaan nyt. Kaikki, KAIKKI leikkaukset ainakin, ruled out completely. Literally never happening. En missään nimessä halua.
Varmasti luulis että mielenterveyden ammattilaiset (hahhah, juupa juu) keksis muitakin ideoita parantumiseen.
Siks oon yrittänyt kattoa kommentteja/kuvia (yähhh, i dont like porn stuff 😭😭) jotta alkaisin nähdä itse samalla tavalla kuin miehet, ton asian, eli että parantuisin. Jos alkaisin nähdä, miksen taas voi sanoa sitä sanaa, huoh, t i s s i t, samalla tavalla kun miehet, niin kaipa mä aika hyvin alkaisin parantua siinä. Ainakin osittain. Jotenkin se negatiivinen pitää vaan vaihtaa positiiviseen ja eihän siinä muuta oo. En vain tajua miten, kun se on tuntunut niin mahdottomalta vielä tässäkin vaiheessa. Ajattelis että se onnistuis ihan helpolla, koska eihän siin oo muuta ku et vaihtaa negatiivisen positiiviseen, ihan niinku muutki ihmiset elää nii sit pystyisin elää sen kehonosan kanssa ihan samalla tavalla enkä enää ahdistuis siitä. Mä uskoisin et tää on jotain mitä voi parantaa, luulisin, mut tuntuu vaan aika mahdottomalta vielä tässä vaiheessa matkaa, näin muutaman vuoden jälkeen vai mitä tätä nyt onkaan sit mennyt. Tavallaan vois ajatella et se olis yksinkertaista. Muutkin pystyy korvaamaan negatiivisen positiivisella sen suhteen niin miksen minäkin. Kai niilläkin nyt jotain negatiivista tunnetta on asiasta mut ei siinä määrin kun mulla, sillä average cis woman ei tosiaankaan häiriinny päivittäin asiasta niin paljon kun minä. Silleen: se ei tuu huonolle tuulelle ja ahdistu silmittömästi saman tien jos ne liikkuu tai joudut koskee tai näät ne. Average naiselle ei vaa käy niin. En oo lähelläkään samaa tasoa.
Mä en tiedä mist mä sen positiivisuuden saan mut pakko se on jostain saada, nimittäin ei se luulisi olevan mitenkään äärettömän vaikeeta. Ja jos mulle ehotetaan ainoaksi ratkaisuksi jonkun sh:n tms toimesta transpolia/leikkausta/yms niin sitten kyllä vaihdan tyyppiä viimeistään. Koska ei voi olla niin et mulle sanotaan esim "transpoli? Ai et halua? No en mä sua voi sitten mitenkään oikein auttaa, harmi". Kyllä nyt niiden ON keksittävä jotain muuta. Siis ei silleen periaatteessa olis mitään transpoli ajatustakaan vastaan mutta nyt vasta äsken kun katoin noita kuvia niin tein sen VARMAN päätöksen et mä en tohon lähde, mä en tota tee, missää nimessä. Niin sitten niiden on PAKKO keksiä mulle muita reittejä parantumiseen. Ja jos ei niin...... No en kai sit vaan parannu koskaan...... Mut leikkaukseen mä en lähe, IKINÄ. eikä tää oo mikää periaatekysymys vaa nyt tajusin sen ihan selvästi etten todellakaan tee tota, ikinä. Completely ruled out, ei sovi mulle eikä muk tilanteeseen. Next question.