Mut mietin vaan sitä ikkunaa
Nään vaan mielessäni sen ikkunan, sen hetken
Ja sit nään mielessäni hoin
Kun nään mielessäni samaan aikaan, hoin, ja sit sen hetken terapias, se ikkuna, se hetki, se päivä, se kaikki.
En osaa sanoo.
Kaikest tuli täysin erilaista, niin iso rakastuminen se oli.
Kaikki se.
Se aika. Kaikki.
Ja sit yhtäkkiä hoi on siinä, ihan yhtäkkiä vaan
Ja se ihmisenä oli mulle jotain sellasta mitä en ikinä ois osannu kuvitellakaan. Vaikka olin nähny sen jo siinä vaiheessa. Mut jotenkin sitten kun se tapahtu. Kun rakastuin siihen. Nii en ois ikinä osannut kuvitella tällästä. En ois ikinä osannu kuvitella et rakastun johonki tollaseen. Siis en ois ikinä osannu tai en ois voinu nähä sitä mun päässä jotenkin siis must on niin outo tunne et se on nyt totta se ihminen mun elämässä
Siis sillai
En yhtään osaa selittää.
Se vaan.
Jotenkin nyt kun se on totta se on niin vaikee ymmärtää sitä menneisyyttä. Niin iso asia se mulle oli et siin on selvä raja. Elämä ennen ja jälkeen. Mun on niin vaikee ymmärtää et se on ees totta. Et se ihminen on ees totta. Niin suurii mun tunteet on siihen ollu.