Sit taas kun miettii mun henkilökohtast tilannetta dysforian kaa nii ois aika helvetin tärkeetä etten koskaan elämässäni seurustelis ns. normi miehen kaa. Ei tarvi välttämättä olla edes sinänsä fetisisti vaik se ois ehkä sinänsä hyväks mulle, mut mun tilanteessa ei saa kyl olla sellane normi mieskää. Nevermind perun sanani, varmaa pakko olis olla fetisisti koska ei siit tulis hevonvittuakaan MUN tilanteessa. Varmaan normaaleilla naisilla onnistuu hyvin seurustelu mut ei mulla. Ykskin vähänkin väärällä äänensävyllä sanottu asia niin itken puol vuotta sitä ja takapakkia otetaan näiden vuosien tasolle mikäli olisin päässyt yhtään eteenpäin siihen mennessä. Mun dysforian kaa ei oo leikkimistä. Mun poikaystävän ois lähestulkoon pakko olla joku fetissimies koska ykskin mikroskooppinen inhon värähdys kasvoilla ja tekisin fr itsemurhan suunnattoman pelon takia. No entä tissit sitten? Sama juttu oikeestaa, ykskin inhon värähdys kasvoilla ja itkisin 5 vuotta sitä. Vaikka mä ite itteeni vihaankin niin mun mies ei sais vihata koska jos se vihais niin sitten mun dysforia ottaa takapakkia. Enhän mä tuu muutenkaan ikinä selviämään sen kanssa. Mä haluun vaan.. kuolla.