Se kun sairaanhoitaja näennäisesti esittää ystävällistä mutta oikeasti sen halveksunnan näkee. Samoin lääkäri. Ois tehny mieli sanoa että joo, kyllä mä tiedän että mä olen ruma, ihan kertomattakin. Ihan etukäteen tiesin olevani ruma. Siitä ei kuitenkaan mun mielestä tarvitsisi puhua näin.
En oikeasti mene tuonne enää. En ikinä. En mene julkiselle puolelle enää ikinä mielenterveysasioissa. En vittu kertaakaan. Suurimmalla osalla käynneistäni saan oikeasti lähinnä sitä halveksuntaa, niin kuin moni muukin näköjään saa. Mutta entäs yksityisellä? Ei ole ollut kertaakaan sellaista kokemusta. Ei kertaakaan samanlaista oloa lähtiessä. En ole ikinä haukkunut yksityisen puolen terapeuttia tms samalla tavalla mitä haukun monet julkisen puolen lääkärit/sairaanhoitajat tms. Ehkäpä se jo jotain kertoo. Tai en ainakaan tässä lähiaikoina ole. Se vuosia sitten en tiedä oliko sekin yksityisen puolen terapeutti mutta se jolla kävin vähän pidemmän aikaa. En siis muista oliko hän mua kohtaan samalla tavalla halveksuva, ei nyt ainakaan ihan samassa mittakaavassa ollut samanlainen asenne, mutta ei siitä oikein apuakaan ollut eikä ehkä sopinut mulle se terapiatyyli. Ei kuitenkaan nyt ihan niin järkyttävän kamala kokemus kuin mitä nää yleensä julkisella on.
Joka jumalan kerta menen sinne ja sanon jotain sanoin sitten mitä tahansa niin vika löytyy aina minusta. Niin paljon että alan oikeasti uskoa jo siihen. Todennäköisesti vika löytyykin minusta. Mutta arvaa mitä. Jos näin on, niin se ei enää kiinnosta. Sillä en enää mene julkiselle puolelle valittamaan mitään mielenterveydestäni. Pärjään sen kanssa kotona yksin tai muualla, mut tuonne on ihan turha mennä valittamaan. Vika voi olla minussa, mutta en enää välitä siitä että olen omasta syystäni sairas. Voin olla. Teen päätökset omaehtoisesti. Joko kuolen tai en, mutta se on oma asiani. Tästä lähin kaikki on oma asiani. Silloin mun ei myöskään tarvitse mennä mihinkään terveyskeskukseen valittamaan asiasta, joka on tästä lähin täysin mun oma asia, eikä kuulu enää yhdellekään terveyskeskuslääkärille/hoitajalle. Se on sitten eri asia jos johonkin kirkkoon menen tms mutta ei enää ikinä tota. Lähdin sieltä itkien huutaen pois. Vika on totta kai minussa, mutta jos onkin, niin se käy mulle, en joka tapauksessa astu enää ikinä jalallanikaan terveyskeskukseen, en ainakaan mielenterveysasiassa. Vaikka vika olisikin mussa, en silti tarvitse tota oloa enää mukaani sieltä.
