Hakutulokset

Eli siis, biisi oli Шум (Shum) Go_A:lta. Etsin eilen siihen sanat Googlesta, kun soi päässä. Menin sitten siihen latinalaisilla aakkosilla kirjoitettuun versioon, ja aikani siinä pähkäilin, että mitenkäs tämä oikein luetaan. Sitten menin ukrainan kieliseen versioon ja heti ensimmäisellä...

Pienenä suloisena 7. luokkalaisena en saanut maksettua pullaani, koska lahjakortilla ei ollutkaan enää rahaa, niin satunnainen mummo takaani maksoi sen minulle. Olen edelleen kiitollinen hänelle.

Paaville mieleisiä, joten

Puhelimella ja läppärillä, yleensä kuulokkeilla, joskus harvoin kaiuttimilla. Harvoin myös TVn kautta.

Kun olimme siskoni kanssa vielä pieniä, äidillä oli tapana sanoa "ei auta nuo krokotiilin kyyneleet". Vasta muutama kuukausi sitten tajusin, mitä tuo lause tarkoittaa. Epätosia, valheellisia kyyneliä. Tajuan nyt, kuinka vahingollista tuo on ollut. Muistan, kun olin oikeasti jostain...

Koko päivän on ollut aivan surkea olo. Väsynyt ja surullinen. Voimaton. Heikko. Ihmettelen, miksi kukaan ei ole kotona kysynyt mitään, vaikka käytökseni poikkeaa täysin normaalista. Kukaan ei koskaan kysy minulta "mitä kuuluu?" tai "miten voit?" Tuntuu kuin kukaan ei välittäisi. Minun pitäisi...

Quick update: En uskaltanut sanoa mitään, enkä tiedä, miksi. On niin surkea olo, mutta en vain osaa kommunikoida sitä ulos. En osaa muodostaa sanoja, jotka vakuuttaisivat edes itseni.

Pitää laittaa, sitten se varmaan soittaa keskellä yötä että "missäs menet" Toivottavasti ymmärtää. Pitää myös sanoa äidille tästä, että henkisesti en nyt ihan ole siinä kunnossa, että lähtisin sinne. Lisämuokkaus: Jostain syystä pelottaa aina puhua äidille, en tiedä yhtään, että miksi.

Lé problem: se viesti olisi pitänyt laittaa puolitoista tuntia sitten. Eli ei kai auta itku markkinoilla.

Oof Se olisi pitänyt kuitenkin ilmoittaa jo 40 minuuttia sitten viimeistään.

Älä, nyt mä itken taas D: Mutta kiitos kaikesta! Ihanaa tietää, että on paikka, jossa voi puhua kaikesta vapaasti. Tuosta työjutusta: mulla on viimeinen viikko siellä menossa, niin pitäisi ainakin työvaatteet käydä hakemassa pois. Pitää katsoa.

Siis en vain pysty. Eilen onnistuin harhauttamaan itseäni tästä kaverien kanssa oleskelemalla, mutta nyt tänään yksin kun istun täällä huoneessani, en vain ole tarpeeksi vahva. Yritin olla ajattelematta tätä, mutta se on mahdotonta. Tunteet ottavat vallan. En voi olla itkemättä. Tämä on liian...

Niinhän sitä toivoisi, mutta siitä poissaolosta pitää aina ilmoittaa ennen klo 16 edellisenä päivänä. Ihan järjetöntä. Sentään sain maanantain vapaaksi.

Niin voimaton ja surkea olo. Välillä hieman parempi, mutta sitten vajoan taas syvemmälle. (Jos kiinnostaa, tämä selittää) Ei vain tunnu sille, että haluaisin mennä sinne, mutta siitä olisi pitänyt ilmoittaa jo kauan sitten. Kaikki on vielä liian tuoreena mielen päällä.

En tiedä kenelle puhua, en pysty puhumaan. Kirjoittaminen on ainoa keino, mutta sekin on jotenkin todella vaikeaa.

Siis en yhtään tiedä, miten reagoida nyt. Äiti tosiaan soitti ja kertoi, että häntä ei enää ole. Tunsin hänet 5. luokalta asti, oltiin ala-asteellakin siis jo samalla luokalla. Yläkoulun lopussa oltiin todella todella läheisiä. Sen jälkeen nähtiin muutamaan kertaan, viimeksi viime kuussa. Tämä...

Joo, siis tämä on minulle jotenkin aivan käsittämätöntä, että otetaan porukkaa mukaan vain "komediaksi".