Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="Hydrangea" data-source="post: 224732" data-attributes="member: 1766">Tulin raskaaksi, ja isä ei halunnut lasta, ja tein abortin koska aika tehdä päätös loppui. Jäin työttömäksi ja tämän myötä täysin rahattomaksi useaksi kuukaudeksi. Eksä käytti muhun niin raakaa henkistä väkivaltaa yhteisen lapsen avulla että jouduin hakemaan ulkopuolista apua, ja meidän välit katkesi sen myötä ilmeisesti pysyvästi. Tapeltiin lapsen huoltajuudesta viimeisen kerran tämän vuoden maaliskuussa. Vei koirankin lähes vuodeksi. Mun sisko sekä parhaat ystävät hylkäsivät mut. Päädyin lopulta pari kertaa suljetulle osastolle. Ikinä en ole tuntenut yhtä suurta tuskaa kuin mitä vuosi sitten keväällä ja olin aivan varma, että kuolen kaikkeen siihen kipuun ja epätoivoon. Se katumus, yksinäisyys ja neuvottomuus oli kaiken muun alleen murskaavaa. Koko mun siihen astinen elämä oikeastaan murskaantui kerralla. Nyt uskonkin, että ihan sama mitä elämä tuo tullessaan, niin selviän siitä henkisesti. En tosin usko, että olisin pystynyt painamaan tuon läpi, jos jo aiemmin syntynyt lapseni ei olisi omalla olemassaolollaan antanut mulle syytä elää ja lievittänyt läsnäolollaan kaikkea sitä kipua. Mutta en kuollut, ja se kipu helpotti. Mutta en aio enää koskaan joutua tilanteeseen, jossa jokainen mun elämäni tukipilari kaatuu kerralla, ja siksi pidän huolta siitä, että voin luottaa edes itseeni ja olla ylpeä itsestäni. Ja siis kaikki tämähän oli seurausta todennäköisesti vain siitä, etten ole koskaan rakastanut itseäni, vaan olen hakeutunut ihmissuhteisiin, joissa mua ei ole arvostettu. Ei enää ikinä. Minä aion antaa itselleni kaiken rakkauden, jota olisin ansainnut saada niin lapsena kuin myös parisuhteessa tuon perkeleen kanssa. Paremmaksi ihmiseksi -projektini onkin oikeastaan matka persoonaksi, jota minä arvostan. Anteeksi olen antanut itselleni sen, etten nuorempana osannut olla itseni puolella, ja annoin vihan sekä katkeruuden ottaa vallan.</blockquote>

En ole robotti