Joo, itekin oon usein tässä lukioaikana miettinyt itsemurhaa. Oon vissiin enemmän ajatellut sitä näin lukiossa kuin yläasteella. Tää korona-aika on lksännyt sitä, ja mun itsetuhoisuus näköjään myös karkotti mun muutamat lukiokaverit tiehensä. :(
Itselläkin ykkösvuosi oli enemmän sitä yksinäisyyden aikaa. Mulla ei ollut lainkaan kavereita, mutta sit ranskan tunnilla kaverustuin yhteen abiin, jonka kaa vietin ranskan tunnit yhden jakson aikana. Tuntui kyl tosi kummalta, et aloin vitsailla ja naureskella lukiossa, mitä en ollut aiemmin koskaan tehnyt. Nimittäin tuntui sitä ennen siltä, et lukio olis musta tehnyt tosikon tjsp. :D
Ite kakkosvuonna sain muutaman kaverin ja abivuonna yhen, joiden kaa en oo enää missään tekemisissä, ja joista kahen kaa mulla on erittäin hyiset välit. Ja on mulla tota kiusaamistakin ollut. Ulkopuoliseksi jättämisen lisäksi yhel kemian tunnil ykkösvuonna tehtiin jotain laboratoriotehtävii, jolloin mun luokkalaiset heputtivat mua ja oudoksuivat, kun en osannut tehdä laboratoriotehtävii lainkaan. Ja sit yks sen ryhmän tyypeistä, joka oli myös oudoksumisessa mukana, alko heti olee mulle mukava, kun sen frendit katos kotiin. Ja tää tyyppi on siis mun ranskan tunnilla, ja se on mulle usein päällisin puolin mukava, ainakin näköjääm sinne asti, kunnes sen kaverit päättävät että nyt toi Lalamon on outo, let's ignore or vittuilla for her! Aika rajuu konformisuutta. :D Ja siis ei toi kemian tilanne mun päässä usein pyöri, mut kyl se paskanmaun mun suuhun pisti.
Aa joo, kyl yks meidän luokkalainen, joka on palkittu pariin otteeseen meidän luokan mukavimmaks oppilaaks, oli muistaakseni tossa ilkeilyssä mukana. :D Näköjään mukavuuteen kuuluu myös heikompien kiusaaminen. :DDD Nimittäin nää tilanteet saa aina ymmärtää, et mua sais kiusata ja kuinka en ansaitse kavereita.
