oon alkanut pikkuhiljaa luopua ajatuksesta joka on lapsesta asti ollut oletus mulle: että olisin äiti joskus
raskaus ja synnytys kuulostaa ihan kamalilta
muutenkin on jo fyysisiä ja psyykkisiä terveysongelmia ihan tarpeeksi ja kipukynnys on aivan hirveän matala
ajatus siitä että laittaisin omat ongelmani geeneissä ja huonolla vanhemmuudellani eteenpäin? noup
puhumattakaan siitä millaiset tulevaisuudennäkymät lapselle olisi tässä maailmantilanteessa
enkä erityisemmin edes pidä lapsista tai lapsiperheistä
vähän piti avautua, kun on se silti vähän haikeeta luopua siitä ajatuksesta! tuntuu epäonnistuneelta ihmisenä ja etenkin naisena, jos päättää olla hankkimatta lapsia.
mutta elämästä tulisi varmaan yhtä helvettiä jos saisin lapsen/lapsia. ja parempi kuitenkin katua sitä ettei hankkinut lapsia kuin sitä että hankki niitä lapsia
(on vaikeeta puhua lasten saamisesta, kun tiedän että se hankkia ei ole oikea sana kun ei se ole niin helppoa aina, mutta en osaa keksiä parempaakaan, hankkia sanalla siis tarkoitan sitä että yrittää saada lapsia, kyllä te tiiätte)
