Vanha kesu mutta laitanpa nyt itekki oman vastauksen D:
Mulle itelle riittää se et jos mulle tullee oikein paha olo nii se toinen on siinä. Ei tarvi olla fyysisesti läsnä, riittää ihan vaikka puhelimen kautta. Kunhan mun ei tarvi sillä hetkellä olla yksin. Paras olis se jos vois sillon puhua ihan normaaleista asioista, se helepottaa oloa.
Haluisin et tiedostettas se asia et kuitenki vaikka oon sairas, se ei tarkota että en osais tehä mittää ja oisin avuton. Päinvastoin, mää yleensä tahattomasti ja tahallisestikin yritän saaha kaiken vaikuttaa normaalilta, eli ossaan tehä asioita mitä oon aikasemminki teheny.
Ylihuolehtivaisuus on perseestä, en kaipaa jatkuvaa kyselyä voinnista ja siitä et mitä teen millonki yms yms. Se on ahistavaa, tullee tunne et ihan ku mua yritettäs jotenki kontrolloida, vaikka se ei ihan oo välttämättä ihimisten tarkotus.
Eli siis apuaan saa tarjota jos haluaa, kunhan se on maltillista. Pelkkä mielenterveysongelman vakavuuden tiedostaminen on mulle ainaki tosi tärkeä asia, se on aivan hirveetä kuulla koulussaki jatkuvasti mt-ongelmiin liittyviä mukamaskin "vitsejä". Se että asettuu sellasia vastaan on jo iso tuki, vaikka ei siinä vaiheessa tietäskään mun asioista mittää.
