Normal
mä kaipaisin kanssa eniten sitä, että joku vain kuuntelee. mun yksi kaveri teki yhdessä vaiheessa sitä, että se tarjoutui tekemään asioita mun puolesta ja tavallaan tyrkytti apuaan mun kieltäytymisen jälkeenkin. se tuntui tosi nöyryyttävältä. sama koskee kaikkea painostamista. jos sanon etten jaksa tänään lähteä ulos, niin mun olostani tulee vain pahempi jos aletaan sanoa "no kyllä sä nyt lähdet, tulee parempi olo, tuu nyt tuu nyt". tarvitsen nimenomaan sen tunteen, että saan kipuilla ja parantua omaan tahtiini ilman että se häiritsee muiden olemista millään tapaa. toki saa antaa "neuvoja", mutta tekee sen hienovaraisesti ja vaikka kysymisen kautta, esim. "ootko muistanut syödä tarpeeksi" tai "olisko asiasta x apua?".eniten oikeastaan loukkaa just se, jos muut ajattelee tietävänsä paremmin mun olon tai mitä tarvitsen. mun lukioaikaiset kaverit eivät kerran kutsuneet mua halloweenbileisiin ja sain tietää niistä jälkikäteen. kysyin miksi olin porukan ainoa jota ei kutsuttu, ja he sanoivat että olivat yhdessä tulleet siihen tulokseen etten halua tulla kun en ollut jaksanut lähteä kahvillekaan viimeksi kun pyysivät. :) eivät sitten kysyneet minulta itseltäni ollenkaan.eli tiivistettynä: ole läsnä, älä suhtaudu toiseen kuin hän olisi jollain tapaa vajavainen tekemään päätöksiä ja asioita, ja älä tee johtopäätöksiä toisen olosta vaan kysy ja tee selväksi että sulle saa kyllä puhua. tietenkään mikään terapeutti ei tule kenenkään olla. mä ainakin haluan tuntea olevani tärkeä itsenäni enkä mikään hyväntekeväisyyskohde tai erilainen kuin muut.
mä kaipaisin kanssa eniten sitä, että joku vain kuuntelee. mun yksi kaveri teki yhdessä vaiheessa sitä, että se tarjoutui tekemään asioita mun puolesta ja tavallaan tyrkytti apuaan mun kieltäytymisen jälkeenkin. se tuntui tosi nöyryyttävältä. sama koskee kaikkea painostamista. jos sanon etten jaksa tänään lähteä ulos, niin mun olostani tulee vain pahempi jos aletaan sanoa "no kyllä sä nyt lähdet, tulee parempi olo, tuu nyt tuu nyt". tarvitsen nimenomaan sen tunteen, että saan kipuilla ja parantua omaan tahtiini ilman että se häiritsee muiden olemista millään tapaa. toki saa antaa "neuvoja", mutta tekee sen hienovaraisesti ja vaikka kysymisen kautta, esim. "ootko muistanut syödä tarpeeksi" tai "olisko asiasta x apua?".
eniten oikeastaan loukkaa just se, jos muut ajattelee tietävänsä paremmin mun olon tai mitä tarvitsen. mun lukioaikaiset kaverit eivät kerran kutsuneet mua halloweenbileisiin ja sain tietää niistä jälkikäteen. kysyin miksi olin porukan ainoa jota ei kutsuttu, ja he sanoivat että olivat yhdessä tulleet siihen tulokseen etten halua tulla kun en ollut jaksanut lähteä kahvillekaan viimeksi kun pyysivät. :) eivät sitten kysyneet minulta itseltäni ollenkaan.
eli tiivistettynä: ole läsnä, älä suhtaudu toiseen kuin hän olisi jollain tapaa vajavainen tekemään päätöksiä ja asioita, ja älä tee johtopäätöksiä toisen olosta vaan kysy ja tee selväksi että sulle saa kyllä puhua. tietenkään mikään terapeutti ei tule kenenkään olla. mä ainakin haluan tuntea olevani tärkeä itsenäni enkä mikään hyväntekeväisyyskohde tai erilainen kuin muut.
