Etusivu
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Jäsenet
Paikalla nyt
Uudet profiiliviestit
Etsi profiiliviestejä
Chat
1
Kirjaudu
Rekisteröidy
Uutta
Etsi
Etsi
Etsi vain otsikoista
Tekijän:
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Valikko
Kirjaudu
Rekisteröidy
Lataa app
Asenna
Etusivu
Keskustelut
Aihe vapaa
En tiiä saatana
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an
alternative browser
.
Vastaa keskusteluun
Viesti
<blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 215846" data-attributes="member: 34"><p>En oikeasti kohta enää jaksa. Ja siis tarkotan oikeasti oikeasti.</p><p></p><p>Se satuttaa mua ihan vitun paljon (myunghoon). Tuntuu että en voi rakastaa ketään samalla tavalla kun sitä, ja näitä muutamia. En vaan voi, en vain pysty. En vain pysty. Kukaan ei koskaan oo osannu mua ärsyttää niinku se, kukaan ei koskaan oo osannu mua satuttaa niinku se, kukaan ei oo saanu mua niin palasiks, en osaa nähdä mun elämää ilman sitä, se on ikuisesti suuri osa mun elämää, se vaan kuuluu tähän juttuun. En mä tiedä mitä mulle on tapahtunut. Kaikki saa mut ajattelemaan sitä, kaipaan sitä, kaipaan sen viereen, en edes tunne sitä ja kaipaan sen viereen. Vain luoja tietää miksi, etenkin kun vihaan sitä mutta toisaalta vaikuttaa niinkun haluisin myös suojella sitä kaikelta pahalta joten en nyt ehkä ihan sillä tavalla voi sitä sitten vihata. Sitä en tiedä miksi se jäi mun mieleen. Sitä en tiedä miksi se on mun elämäni suurimpia rakkauksia. Välillä tuntuu ihan siltä että rakastan sitä niin paljon etten voi sitä sanoittaakaan mitenkään. Kaikki siinä on niin.............. Siis mua tosissaan ärsyttää se ihminen, mut se saa mut myös itkemään ihan vaan siksi kun on niin suunnaton ikävä, tuntuu että kuulutaan yhteen, en osaa olla ilman sitä, en vaan osaa. Oon niin kiintyny siihen etten osaa olla ilman sitä. Itkettää kuinka paljon rakastan sitä, rakastan sitä niin vitusti ettei kukaan voi ikinä tietääkään. Tietysti muitakin, näitä muutamia. Hoita etenkin. Se satuttaa mua myös todella paljon. En saa niitä pois hetkekskään, yleensä. Joskus ehkä juu. On vaan niin kamala olo. Rakastan niin paljon, niin vitun paljon että mä en voi muuta kun vaan itkeä, ja itkeä. Ja itkeä. Sitten tässä kun kyse on elämän suurimmista asioista, niin yritä samalla sitten miettiä miten sä selviät edes dysforian kanssa. Ei osaa suunnitella mitään, en suunnittele elämää ollenkaan, oon ihan sekasin mitä mun pitää tehä. Koko ajan päässä vaan jauhaa se sama ahdistus siitä etten tiedä mitä mun pitää tehä, ja se saa mut haluamaan kuolemaa enemmän kun mitään. Kukaan ei auta mua sen kanssa. Koko ajan vaan mietin mitä teen, mitä teen nyt ja tulevaisuudessa, mitä mun pitää suunnitella, mitä mun pitää tehä, mitä teen väärin, mitä oon tehny menneisyydes.</p></blockquote><p></p>
[QUOTE="qualitymonkey, post: 215846, member: 34"] En oikeasti kohta enää jaksa. Ja siis tarkotan oikeasti oikeasti. Se satuttaa mua ihan vitun paljon (myunghoon). Tuntuu että en voi rakastaa ketään samalla tavalla kun sitä, ja näitä muutamia. En vaan voi, en vain pysty. En vain pysty. Kukaan ei koskaan oo osannu mua ärsyttää niinku se, kukaan ei koskaan oo osannu mua satuttaa niinku se, kukaan ei oo saanu mua niin palasiks, en osaa nähdä mun elämää ilman sitä, se on ikuisesti suuri osa mun elämää, se vaan kuuluu tähän juttuun. En mä tiedä mitä mulle on tapahtunut. Kaikki saa mut ajattelemaan sitä, kaipaan sitä, kaipaan sen viereen, en edes tunne sitä ja kaipaan sen viereen. Vain luoja tietää miksi, etenkin kun vihaan sitä mutta toisaalta vaikuttaa niinkun haluisin myös suojella sitä kaikelta pahalta joten en nyt ehkä ihan sillä tavalla voi sitä sitten vihata. Sitä en tiedä miksi se jäi mun mieleen. Sitä en tiedä miksi se on mun elämäni suurimpia rakkauksia. Välillä tuntuu ihan siltä että rakastan sitä niin paljon etten voi sitä sanoittaakaan mitenkään. Kaikki siinä on niin.............. Siis mua tosissaan ärsyttää se ihminen, mut se saa mut myös itkemään ihan vaan siksi kun on niin suunnaton ikävä, tuntuu että kuulutaan yhteen, en osaa olla ilman sitä, en vaan osaa. Oon niin kiintyny siihen etten osaa olla ilman sitä. Itkettää kuinka paljon rakastan sitä, rakastan sitä niin vitusti ettei kukaan voi ikinä tietääkään. Tietysti muitakin, näitä muutamia. Hoita etenkin. Se satuttaa mua myös todella paljon. En saa niitä pois hetkekskään, yleensä. Joskus ehkä juu. On vaan niin kamala olo. Rakastan niin paljon, niin vitun paljon että mä en voi muuta kun vaan itkeä, ja itkeä. Ja itkeä. Sitten tässä kun kyse on elämän suurimmista asioista, niin yritä samalla sitten miettiä miten sä selviät edes dysforian kanssa. Ei osaa suunnitella mitään, en suunnittele elämää ollenkaan, oon ihan sekasin mitä mun pitää tehä. Koko ajan päässä vaan jauhaa se sama ahdistus siitä etten tiedä mitä mun pitää tehä, ja se saa mut haluamaan kuolemaa enemmän kun mitään. Kukaan ei auta mua sen kanssa. Koko ajan vaan mietin mitä teen, mitä teen nyt ja tulevaisuudessa, mitä mun pitää suunnitella, mitä mun pitää tehä, mitä teen väärin, mitä oon tehny menneisyydes. [/QUOTE]
Lisää lainaukset...
En ole robotti
Lähetä vastaus
Etusivu
Keskustelut
Aihe vapaa
En tiiä saatana
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
Hyväksyn
Lue lisää...
Ylös
Pohja
