Vastaa keskusteluun

Ymmärrän mitä tarkoitat, itse tosin olen vähän eri kannalla sen suhteen, mistä saa vitsailla ja sanoisin, että kaikesta saa ja pitää vitsailla, jos sen osaa eikä tarkoitus oikeasti ole pelkkä aivoton häirintä tai ”suora huutelu” kuten sanoit (joka ei kyllä vitsailua ole ollenkaan). Ja koska kohteena oli vieläpä poliitikko eikä vaikka joku toinen käyttäjä täällä, niin en pidä vitsailua asiasta erityisen pahana. Lisäksi uskon, että kun kaikesta osaa vitsailla, on helpompaa hyväksyä myös omat piirteensä. Vitsailen itse esimerkiksi siitä, että olen tavallista pidempi nainen. Parempi kasvattaa se oma nahka naureskelemalla sille, että olen kauhea hongankolistaja, kuin että siihen tottumattomana pienetkin piikittelyt menevät ihon alle. Siinä näkemyksessä varmaan eroamme, ja sinä uskot, että vitsailun rajoittamisella saadaan parempi lopputulos. Itse uskon, että ihan jokaiselle yksilölle hyödyllisintä ja mielenrauhan kannalta oleellista, että hauskuus säilyy joka käänteessä ja kaikenlaiset vitsit oppii ottamaan vastaan huumorilla eikä mielipahalla. Paras lääke elämän paskempiin puoliin.


Mutta omaa varoitusta siitä en täysin ymmärrä siksikään, koska uskon sen olleen ensimmäinen ”rikkeeni”, ja se eroaa kyllä siitä, kun ylläpidosta sanottu, että niitä tulee toistuvista rikkeistä. Siihenkin siis pitäisi saada selvyys.


Niin ja ei siis myöskään ollut tarkoitus väittää, että se vitsi oli itsessään poliittinen. Huomasin nyt, että kuulosti siltä viestissäni.


Ylös Pohja