Normal
Itse tykkäsin kyllä Itävallan esityksestä ja ansaitsi mun mielestä voittaa. Harvalla on noin laaja ääniala, kaveri voisi olla sopraano vaikka ilmeisesti on mies, tai ainakin AMAB. Israelin biisi oli kans oikeasti hyvä ja taidokas. Kuulin tosin kaikki biisit paitsi suomen, ruotsin ja maltan biisin nyt ekaa kertaa, se on mun tapa katsoa viisuja. Yritän kuunnella niitä mahdollisimman vähän etukäteen. Kuulostaa varmasti erilaiselta ja syntyy eri tavalla suosikkeja jos on jo pidempään ehtinyt tutustua biiseihin.Mutta samaa mieltä että pisteissä oli hämmentävän suuri hajaannus, niin raatipisteissä kuin yleisöpisteissä. Ehkä tänä vuonna oli sen verran tasaisempi taso ja useampi biisi ja esitys oli melko hyvä, mutta mikään ei ollut ihan huikea kuten aiempina parina vuonna, joten kukaan ei saanut esimerkiksi useita kaksitoistasia.
Itse tykkäsin kyllä Itävallan esityksestä ja ansaitsi mun mielestä voittaa. Harvalla on noin laaja ääniala, kaveri voisi olla sopraano vaikka ilmeisesti on mies, tai ainakin AMAB. Israelin biisi oli kans oikeasti hyvä ja taidokas. Kuulin tosin kaikki biisit paitsi suomen, ruotsin ja maltan biisin nyt ekaa kertaa, se on mun tapa katsoa viisuja. Yritän kuunnella niitä mahdollisimman vähän etukäteen. Kuulostaa varmasti erilaiselta ja syntyy eri tavalla suosikkeja jos on jo pidempään ehtinyt tutustua biiseihin.
Mutta samaa mieltä että pisteissä oli hämmentävän suuri hajaannus, niin raatipisteissä kuin yleisöpisteissä. Ehkä tänä vuonna oli sen verran tasaisempi taso ja useampi biisi ja esitys oli melko hyvä, mutta mikään ei ollut ihan huikea kuten aiempina parina vuonna, joten kukaan ei saanut esimerkiksi useita kaksitoistasia.