Hakutulokset

  1. Skeletor

    Snif myöhästyn töistä

    Niin no, onko se "talon tapa" vai työsopimuksessa sovittu asia että on kahden tunnin ikkuna saapua töihin.
  2. Skeletor

    Snif myöhästyn töistä

    Kuten kuuluukin, jos ei ilmoita etukäteen. Kuitenkin liukuvalla työajalla ongelma syntyisi vasta silloin, jos olisin yhdeksän jälkeen saapumatta työpaikalle kertomatta syytä. Minulla on vain tapana tulla seitsemäksi töihin, jotta pääsen varmasti lähtemään tasan kolmelta tai kerryttämään...
  3. Skeletor

    Aihe vapaa Mikä ongelma joillakin tytöillä on (tw)

    Kannattaisi silloin mainita niistä, aloitusviestistä saa vain täysin typerän kuvauksen tapahtuneesta kun käytetään sanoja joiden merkitystä ei tiedetä. Onhan se hassua, että kehodissauksessa mainitaan liittymätön homostelu eikä mitään pituudesta, painosta, kasvoista jne.
  4. Skeletor

    Snif myöhästyn töistä

    Se tulee vasta kahdeksaksi, ja miksi se suuttuisi jos sanoin että 7:15 riittää. On liukuva työaika, 7:00-9:00 välillä tultava töihin ja töissä oltava 7 tuntia 45 minuuttia, mutta aikaisintaan 15:00 saa lähteä. Ja lähden ennemmin kolmelta iltapäivällä kuin viideltä iltapäivällä kotiin.
  5. Skeletor

    Aihe vapaa Mikä ongelma joillakin tytöillä on (tw)

    Mutta selvästikään ulkonäöstä ei huomautettu mitenkään, pelkkää homottelua ja sehän ei liity kehoon tai ulkonäköön mitenkään ainakaan aloittajan antamilla vähäisillä tiedoilla, kunhan käytti ah-niin-trendikästä muotisanaa ja vielä lyhennettä ahdistavasta sisällöstä otsikossa tietämättä näiden...
  6. Skeletor

    Pitäisi hankkia hylly työhuoneeseen

    Sairasta..
  7. Skeletor

    Pitäisi hankkia hylly työhuoneeseen

    Voisi harrastaa tarkka-ammuntaa kuminauhoilla.
  8. Skeletor

    Aihe vapaa Mikä ongelma joillakin tytöillä on (tw)

    Itsekin kysyin, homottelu ei nyt ole kehodissausta. Aloittaja taisi (tosi yllättäen) käyttää muodikkaita BUZZWORDEI väärin.
  9. Skeletor

    Snif myöhästyn töistä

    Snif snif
  10. Skeletor

    Uutiset Viime aikoina on ollut tapauksia, joissa alaikäinen lapsi tai joukko nuoria on ryöstänyt ikätovereiltaan kalliita merkkituotteita.

    Hyviä nämä uutisten copypasteamiset, kannattaisi laittaa se linkki mukaan jos varastaa muiden tekstiä ilman omaa panosta.
  11. Skeletor

    Snif myöhästyn töistä

    Haluaisin aina seitsemäksi aamulla töihin, vaikka 7:15 riittäisi hyvin... snif snif..
  12. Skeletor

    Aihe vapaa Mikä ongelma joillakin tytöillä on (tw)

    Miten seksuaalinen suuntautuminen liittyy kehon häpäisyyn?
  13. Skeletor

    Tarkoittaako ET-lehti..(jatkuu)

    Mielenkiintoista..
  14. Skeletor

    METSÄSTÄJÄT HÄVETKÄÄ!

    Miten ne kehtaavat pyssyineen ampua viattomia luontokappaleita metsissä?! Onko se liikaa vaadittu, että eläimet saisivat elää luonnossa kuten ihmisetkin taloissa? Jos metsästäjät haluavat lihaa ruoaksi niin mikseivät mene vain kauppaan ja osta sitä sieltä, kuten minäkin teen? Kaupan liha on...
  15. Skeletor

    Pitää lopettaa huulenheitto

    HUIJUI! Mikä pottasuu!
  16. Skeletor

    ”Bää bää hunajaa!”

    En..
  17. Skeletor

    ”Bää bää hunajaa!”

    Lopeta kiusaaminen..
  18. Skeletor

    ”Bää bää hunajaa!”

    Snif nisf
Ylös Pohja